maanantai 30. kesäkuuta 2014

Stracciatella kuppikakut

Tänään valmistin stracciatella kuppikakkuja vaahdotetulla ganache-kuorrutuksella. Tuoreet suomalaiset mansikat kruunasivat suklaiset leivokset. Paljon onnea rakas äiti! <3





maanantai 23. kesäkuuta 2014

Omenankukkakakku

Juhannuksena kokoonnuimme pitkästä aikaa kaikki yhdessä perheen kesken. Yhdessäolon lisäksi, juhlimme veljenpoikani 2-vuotis synttäreitä ja veljentyttäreni nimipäiviä. Paljon onnea kummallekin rakkaalle lapselle! Olen kauan halunnut tehdä omenankukkia marsipaanista. Koska vietimme juhannusta mökillä omenanviljelysten keskellä, sopi tämä teema mainiosti tällä kertaa. Täytteenä kinuskimousse ja tuoreet mansikat. 



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pienen pojan ristiäiskakku

Tänään sain kunnian tehdä ristiäiskakun pienelle Walther-pojalle. Täytteenä herkullinen pätkismousse. Waltherilla on isosisko ja isoveli. Toiveena oli, että kaikista kolmesta lapsesta tehtäisiin koriste kakkuun. Äiti on vyöhyketerapeutti, joten laitoin tietenkin lasten pienet jalat näkyville. Lapset olivat makuulla vierekkäin peiton alla. Peiton alta kurkistivat pienet varpaat. Tosin Walther on niin pieni, että ainoastaan suloiset kasvot näkyivät. Walther nukkui turvallisesti tutti suussaan sisarustensa välissä. Onnea kauniin nimen johdosta!







lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pingukakku

Pientä Juliaa juhlittiin tänään Pingukakun kera. Täytteenä daim-mousse ja vadelmamousse. Pingu istuu jäävuorella ongella. Äiti ja isäkin ovat tulleet katsomaan Pingun kalasaalista. Lumi kimaltelee auringonpaisteessa. Muutama lumihiutale leijuu hitaasti maahan. Pingu on onnellinen! Hyvää 2-vuotis syntymäpäivää Pingun ystävälle!