Yllätyskakku syntymäpäiväsankarille. Brownie-pohja, suklaa- ja vadelmamousset, ganache sekä paljon kauniita marjoja. Surprise!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: Mousse- ja juusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: Mousse- ja juusto. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. maaliskuuta 2019
Vadelma-punaherukka juustokakku
Tätä herkullista vadelma-punaherukka juustokakkua nautittiin Ainon 2v. syntymäpäiväjuhlissa. Pieni pupu pääsi kakun päälle ennen tarjoilua. Onnittelut pienokaiselle!
maanantai 14. tammikuuta 2019
Suklaamoussekakku
Domino-pohja, suklaamousse, reunoilta valuva ganache ja tuoreet vadelmat. Päälle vielä vadelma-melbaa. Näillä eväillä on hyvä aloittaa uusi vuosi!
Kaneli-luumurahkakakku
Tätä jouluisaa rahkakakkua maustaa luumu ja kaneli. Pohja on tehty piparkakuista. Koristelu tuoreilla luumuilla, pähkinöillä, suklaalla ja kultaisilla keksipalloilla.
sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Sokeriton smoothiekakku
Tässä smoothiekakussa ei ole lainkaan lisättyä sokeria. Pohja on tehty sokerittomista kekseistä. Täytteessä on mustikan lisäksi makeutta antavaa banaania. Koristelu sokerittomalla suklaalla sekä tuoreilla mansikoilla, mustikoilla, vadelmilla ja karhunvatukoilla. Hyvää ja terveellistä!
maanantai 15. lokakuuta 2018
Suklaamoussekakku
Domino-keksipohjan päällä herkullinen suklaamousse. Koristelu ganachella, mustikolla ja karhunvatukoilla.
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Vanilja-suklaakakku
Brownie-pohja, vanilja- ja suklaamousset, ganache, mansikat ja marsipaanikukat - niistä on herkullinen synttärikakku tehty. Paljon onnea sankarille!
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
torstai 2. elokuuta 2018
Karkkikakku
Tämä karkkikakku pitää sisällään veriappelsiinitäytettä, mandariinia ja tummaa suklaata. Kuorrutettu kreemillä ja candy meltseillä. Koristeltu irtokarkeilla ja suklailla. Paljon onnea meidän rakkaalle 9v. tytölle! 💛
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Mansikka-suklaakakku
Brownie-pohjan päällä mansikkamousse ja reunoilta valuva ganache. Koristeltu mansikoilla, punaherukoilla ja ananaskirsikoilla.
Veriappelsiini-suklaakakku
Brownie-pohjan päällä veriappelsiinimousse ja reunoilta valuva ganache. Koristeltu appelsiininsiivuilla, kumkvateilla ja granaattiomenalla.
Vappukakut
Näitä synttärikakkuja meni sekä 4v. tytön että 40v. naisen vappujuhliin. Brownie-pohjan päällä suklaa- ja vadelmamousset. Koristelu reunoilta valuvalla ganachella, mansikoilla, vadelmilla, punaherukoilla ja lakupalloilla. Onnittelut kummallekin synttärisankarille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)































